Blogi

10 asiaa, jotka halusin ostaa, mutta jätin kauppaan

Olen harjoitellut kulutuskriittisyyttä pienin askelin kohta 10 vuotta. Oma ostokäyttäyminen on muuttunut tuona aikana valtavasti. Jopa kirppiksillä kiertely on jäänyt lähes kokonaan, jos en ole etsimässä jotain tiettyä. Meillä ei ole tv:tä ja postilaatikkoon on liimattu mainokset kieltävä tarra.

Ymmärrän mainosten takana olevan markkinakoneiston meille luomat tarpeet ja keinotekoiset mielikuvat, jotka saavat meidät ostamaan. Toisin sanoen, olen äärimmäisen tiedostava kuluttaja. Siitä huolimatta mieleeni pulpahtelee vuoden aikana kymmeniä ostoimpulsseja, joista useimmat eivät kuitenkaan johda enää ostamiseen.

Listasin 10 tuotetta tai tavaraa, jotka olivat hyvin lähellä päätyä ostoskoriini vuonna 2020.

10 tavaraa, jotka olisin halunnut, mutten oikeasti tarvitse

1. Led-tiput olivat alennuksessa jo ennen joulua, -70 %. ”Olisipa kivat, vaikka ovatkin akryyliä eli muovia”, ajattelin. Kauanko tällaiset valot kestävät ulkokäytössä? Mitä niille sitten tapahtuu? Sitä paitsi linnut olisivat pihalla talomme ulko-ovella, missä en itse niitä juurikaan näkisi.

En tarvitse tipuvaloja pihalle. Oikeasti haluaisin hypätä ajassa kevääseen, kiikaroimaan lintuja, herätä teltasta teerien soidinpulinaan kevättalvisella suolla tai kuunnella helmipöllöä yön pimeydessä.

Siinä ne tiput nyt on. (Kuvakaappaus Prisman verkkokaupasta.)

2. Halusin Vilpolan kotimaiset pussilakanat, kangasta tai verhot, joissa on ihanan metsäinen sienikuosi. Rakastan sienestystä ja metsää! Siksi selvästi kaikki tuotteet, joissa on metsän tuntua vetoavat minuun. Tiedostan sen, ja onhan nämä nyt todella kauniit!

Todellinen tarpeeni ostamisen takana? Kaipuu metsään. Viimeisestä pitkästä vaelluksesta on jo 2,5 vuotta ja yön yli retkiäkin tuona aikana vain muutama. (Koska raskaus ja vauva.) Kaipaan metsää ympärilleni, vaikka sitten kangaskuosin muodossa. Ja samalla tukisin kotimaista designia, olisiko se nyt niin paha asia ostaa? Tarve uusille verhoille tai lakanoille ei ole todellinen. Haluan metsään, piste.

Tuotekuva Vilpola. com sivulta.

3. Uusia astioita. Viimeksi kauppareissulla pyörittelin jo kädessäni lautasta, joka olisi ollut alennuksessa. Sen nimi oli Huvila ja ihanat vaaleanpunaiset kukat olivat jotenkin nostalgisia ja moderneja samaan aikaan. Tarvitsenko lisää lautasia? En.

Kukat ehkä muistuttivat kesästä ja näin itseni jo onnellisena syömässä mansikka-kääretorttua uudelta lautaselta.

Ja kaikki nämä ajatukset vain kumpusivat mieleeni muutaman minuutin aikana! Haluan tämän!

Reunoiltaan lautanen oli erilainen kuin muut omistamani lautaset. Siitä olisi siis ollut lähinnä haittaa lautasten pinoamisessa siististi astiakaappiin. En tarvitse lisää lautasia. Varsinkaan yksittäistä ja eri sarjaa kuin jo omistamani.

4. Lisää lankaa, koska miksei! Kaikki minua vähänkään tuntevat, ovat nähneet, etten todellakaan tarvitse enempää lankaa.

Olen vuosia huijannut jopa itseäni ja varastoinut ihania ja laadukkaita lankoja kodissamme useaan paikkaan. Olohuoneen kaappiin, omaan vaatekaappiin, vintille. Olen piilotellut puolisoltani (kyllä!) ostoksia ja tunkenut langat paperipussissa kaapin perälle. (Tämän kirjoittaminen saa tämän kuulostamaan aika pahalta. Lanka-addiktiolta, mitä se ehkä onkin. Ai kamala, nyt tunnustan.)

Langoissa kiehtovat ne kaikki mahdollisuudet, mitä niistä voisi tulla. Kotimaisen villan karhea ja rasvainen tuntu sormenpäissä sukkia neuloessa, ah. Silkinpehmeän merinovillan lämpö ja silmukoiden soljuminen puikoilta kuin itsestään isoakin työtä tehdessä. Neulojat tietää. Ja ostaa.

Avaamaton lankavyyhti on kuin tyhjä taulu taiteilijalle. Siitä voi tulla mitä tahansa. Mutta en tarvitse lisää lankaa. (Ostin kyllä lankaa vuonna 2020, esimerkiksi erikseen tilaustöitä varten. Mutta joitain kertoja myös ilman tarvetta.)

5. Halusin huonekuusen. Niitä näkee sisustuslehdissä ja somen kuvavirrassa koko ajan, ja ne näyttävät niin tyylikkäiltä. Kuin pala metsää kotona! Taas tämä jo mainitsemani metsä toistuu. En tiedä mistä huonekuusitrendi aikoinaan alkoi, mutta jossain vaiheessa kaikilla tuntui olevan sellainen. Pakkohan se on saada.

Minäkin ostin huonekuusen yhtenä talvena, mutta kotimme ikkunalaudalla oli sille ilmeisesti liian tukalat oltavat kevätauringon alkaessa porottaa. Vein kuihtuneen huonekuusen lehtikompostiin vähin äänin. Joten en ostanut tällä kertaa.

Jos haluan metsää ympärilleni, voin mennä luontoon. Oikeasti huonekuusi olisi minulle vain huono korvike oikealle vanhalle metsällä keloineen ja sammalpeitteisine maapuineen. Sinne suuntaan seuraavan kerran, kun kuusenostohalu iskee.

6. Vaneritaulu vauvan mitoista. Tiedätte varmaan, sellainen ihana! Vuonna 2020 suuri trendi tuntui olevan syntymäjulisteet tai vaneriset taulut, jotka on muokattu asiakkaan omilla tiedoilla. (Tai ehkä vain itse huomasin niitä kaikkialla, kun sylissä oli oma vauva.) Vauvan pituus, paino, syntymäaika ja nimi painettuna kauniille taustalle, jossa usein on pelkistetty kuva vauvan ääriviivoista koossa 1:1. Metsäneläin, nimen alkukirjain kauniilla fontilla jne. Tyylejä on monia.

Meillä ei ole erikseen lastenhuonetta, joten minne olisin sijoittanut syntymäjulisteen? Lisäksi meillä on jo nyt kotimme seinillä paljon valokuvia, pääasiassa omiani tai mieheni ottamia luontokuvia. Seinätilaa on vähän, eikä julisteelle olisi ollut loogista paikkaa.

Tarvitseeko kaikesta olla tavaraa muistona?

Vaikka taulu olisi kaunis esine, muistaisin ilman sitäkin esikoiseni syntymän. Se pieni ihme muutti elämäni.

7. Lisää säilytyslaatikoita tai -koreja. Kuten lankaesimerkissä edellä kerroin, ovat käsityötarvikkeeni olleet pitkään vähän siellä sun täällä. Yksi ongelma onkin ollut siinä, etten ole saanut niitä koskaan samaan paikkaan, josta näkisin kaiken kerralla. Haaveilen työhuoneesta, jossa kauniin lasiovisen kaapin hyllyillä lepäisivät lankakerät värijärjestyksessä ja kangaspinot siisteissä riveissä. Näkymä miellyttäisi esteettisesti, mutta olisi myös käytännöllinen.

Kun yhdellä vilkaisulla näen, mitä minulla jo on, muistan etten tarvitse lisää.

Säilytyslaatikot, hyllyjärjestelmät ja sisustuskorit kannattaa jättää kauppaan, kunnes on ensin selvittänyt itselleen yhden asian. Mitä kaikkea minulla on, mitä haluan säästää ja millaisen kokonaisuuden tarvitsen niiden säilyttämiseksi. Kuulostaako tutulta? En siis ostanut lisää laatikoita.

8. Meikkivoide luonnonmukaista kosmetiikkaa. Vuosien saatossa olen siirtynyt vähitellen käyttämään luonnonkosmetiikka. Kun joku tuote on loppunut, olen ostanut tilalle ekologisemman vaihtoehdon.

Ekologista ei ole kuitenkaan ostaa jotain, mitä ei oikeasti tarvitse.

Vauvavuoden aikana jaksoin meikata vain muutamia kertoja, koska olin enimmäkseen kotona. Edes kauppareissulle en jaksanut millään tavalla peitellä silmäpusseja tai punoittavaa ihoa. Uuden meikkivoiteen käyttö olisi siis mahdollisesti jäänyt vain muutamaan kertaan, ja säilöntäaineeton tuote olisi lopulta vanhentunut kylpyhuoneen kaappiin. Siksi en ostanut.

9. Suklaapatukka. Kun vuoden 2020 viimeisinä päivinä sain kotimme keittiön raivausprojektin loppuun, halusin palkita itseni jotenkin. Tavaraa se ei saisi olla. Tuntuisi hassulta palkita itseään taas tavaralla, kun on juuri päässyt eroon autokuormallisesta.

Ostin itselleni lajitelman sushia ja pitkään kiertelin myös karkkihyllyjen välissä. Taas kyseenalaistin itseni ja totutun tavan, joka oli päättänyt monet kauppareissuni aiemmin.

Tarvitsisinko suurehkon sushilajitelman jälkeen tai jopa alkupalaksi suklaapatukan? No en todellakaan tarvitse.

Koko syksyn ajan olemme pyrkineet käymään kaupassa harvoin. Kerran viikossa tai jopa vain kahden viikon välein. Silloin olenkin ostanut täyden ostoskärryllisen. Onhan siinä roudaamista ja keräilyyn menee aikaa ja askelia. Täytyy tunnustaa, että urakan päätteeksi olen useamman kerran palkinnut itseni jollakin makealla. Siitä on tullut helposti tapa, että ennen kassoille menoa nappaan mukaan jonkin herkun.

Mutta. Jos joka viikko teen kaupassa heräteherkkuostoksia kympillä (vaikka 3+3+4 euroa), se tekee vuodessa 520 euroa! Tämä olkoon omana motivaationa vuonna 2021, kun vastustan karkkihyllyn kutsua jälleen kerran.

Omien tavoitteiden kirjaaminen ylös auttaa tekemään valintoja, jotka vievät kohti tavoitetta.

10. Halusin kahvinkeittimen. Väsyneitä hetkiä ja päiviä oli vuonna 2020 paljon. Monta kertaa jo selailin netistä kahvinkeitintä, joka mielessäni olisi tuonut avun väsymykseen. Muutama ihan hyvä vaihtoehto löytyikin, mutta useimmissa arvelutti hinta. Halusin pelkistetyn ja samalla vanhan talon keittiöön sopivan keittimen, joten mikä tahansa ei miellyttänyt silmää. Mutta yli 150 euroa kahvinkeittimestä?

Meillä on nyt noin 10 euroan maksanut pressopannu, jolla kahvia voi tehdä vaikka vain yhdenkin kupillisen. Pressopannussa ei myöskään tarvita erikseen suodatinpussia ja se toimii tarvittaessa ilman sähköä. (Sähkökatkon aikaan vettä saa lämmitettyä kamiinalla.) Pressopannu mahtuu pieneen tilaan kaappiin, eikä vie tilaa keittiön työtasolla. Olen halunnut pitää talomme keittiön mahdollisimman karsittuna sähkölaitteista, jotka olisivat koko ajan esillä.

En siis ostanut uutta kahvinkeitintä, koska väsymys yöheräilyjen takia olisi ollut ihan samanlaista edelleen. Eikä sellaista oikeasti täydellistä löytynyt, ihan kiva ei riitä.

Toistamme ostamisessa tuttuja kaavoja ja ajatusmalleja. Jos jokaisella ostosreissulla kaupasta tarttuu mukaan jotakin ekstraa, vie jokaisen tavaran hankinta yhä kauemmas omasta tavoitteesta. Se voi olla kodin selkeyttäminen, järjestyksen löytyminen tai jopa säästämisen aloittaminen.

Jos sisimmässäni kaipaan tältä vuodelta enemmän luonnossa liikkumista ja ulkoilua, ei sen tavoitteen saavuttamiseksi tarvitse ostaa metsäkuvioituja sisustusverhoja tai lisää viherkasveja, kuten itse oivalsin.

Mieliteko kaupassa on nopea häivähdys, mutta sen seuraukset saattavat jäädä koteihimme ja kaappeihimme vuosiksi.

Olenko valmis ottamaan sen taakan vai kohtaisinko sittenkin todelliset syyt omalle ostamiselle?

Mitä oikeasti kaipaan? Mitä tunnetta yritän peittää ostamalla jotakin? Mitä tunsin, kun pystyin jättämään haluamani ostoksen kauppaan mieliteosta huolimatta?

Oletko itse huomannut omassa ostokäyttäymisessäsi jotain, mistä haluaisit oppia pois?

Ihanaa uutta vuotta 2021 ja olkoon se täynnä kokemuksia, vähemmän tavaraa!

Sonja

Kirjoitus on osa tavarasuhdettani käsittelevää kirjoitussarjaa.

Ensimmäisen osan löydät täältä:

Osa 1: Koko omaisuus rinkassa

Koko omaisuus rinkassa?

Astun ulos linja-autosta Inarissa Karigasniementiellä, suuntana Muotkatunturin erämaa-alue. On kesäkuun alku vuonna 2018 ja olen pakannut rinkkaani kaiken sen, mitä tarvitsen vaeltaessani viikon yksin erämaassa.

En ole ensimmäistä kertaa pitkällä vaelluksella, mutta ensimmäistä kertaa olen yksin. Yksin lukemassa karttaa, yksin tekemässä päätöksiä suunnasta, yksin päättämässä leiripaikasta, kävelyvauhdista ja siitä, milloin on aika pitää tauko. Ja ennen kaikkea, yksin kantamassa kaiken tarvittavan rinkassani.

Yksinvaelluksella tarvitaan tietysti taitoja, joita olen harjoitellut vuosien aikana lukuisilla aiemmilla retkilläni kahden tai porukassa. Viikko itsekseen erämaa-alueella, missä ei todennäköisesti tule törmäämään muihin eikä puhelinverkkokaan kata koko aluetta, kuulostaa ehkä pelottavalta. Suunnittelu ja riskeihin varautuminen kuitenkin riittävät erätaitojen lisäksi. Viikko yksin omien ajatusten kanssa ja oman pienuuden kokeminen luonnon keskellä ovat jotain niin hienoa, että ne täytyy kokea itse.

Luonnossa liikkuminen ja varsinkin pidemmät vaellukset ovat vaikuttaneet omaan luontosuhteeseeni, mutta myös suhtautumiseeni tavaraan. Jos pärjään viikon erämaassa vain kantamani tavarat mukana, voisinko kaupunkiarjessakin pärjätä vähemmällä?

Jokaisen vaelluksen jälkeen kotiinpaluu on tuntunut luksukselta. Juoksevaa vettä, tuoretta ja raikasta ruokaa, puhtaita vaatteita. Paluu on tuntunut myös ahdistavalta, sillä jokaisen vaelluksen jälkeen kodin tavaramäärä on tuntunut järjettömältä. Useimmiten kodista onkin jokaisen pitkän vaelluksen jälkeen karsiutunut vaatteita, astioita ja vähintäänkin vanhoja papereita, joita ei erämaassa ole ollut ikävä. Jos sen karsimisen on siis ehtinyt tehdä retken ollessa vielä tuoreessa muistissa. Muuten on usein käynyt niin, että arkeen ja tavaraan taas hitaasti tottuu.

Mistä viikon yksinvaelluksen varusteet sitten koostuvat? Mukana täytyy olla ainakin teltta, makuupussi ja -alusta, pari vaatekertaa (yöksi puhdas), ruuanlaittovälineet, vessapaperia, ruokaa sekä kartta ja kompassi. Kaikki täytyy mahtua rinkkaan, joka on jaksettava kantaa yksin. Vaellus on kuin toimiva arki pienoiskoossa: jokaiselle tavaralle täytyy olla perusteltu syy olla mukana, muuten se on vain turhaa painolastia rinkassa.

Ne asiat, joista vaelluksella ei voi tinkiä, ovat tärkeitä jaksamisen ja selviytymisen kannalta: lämmin majoite suojaksi ja riittävän unen takaamiseksi, riittävästi ravitsevaa ruokaa suureen energiankulutukseen nähden, sopivasti vaatetta vuodenaikaan nähden. Yksinkertaisia asioita, joiden mukanaolo saa kaiken sujumaan ja mahdollistaa matkasta ja maisemista nauttimisen.

Mitä ovat arjen välttämättömät asiat sitten kotona? Mistä asioista on oikeasti iloa ja mitkä mahdollistavat nauttimisen arjen keskellä? Olosuhteet kotona ovat paljon helpommat kuin avotunturissa säiden armoilla, mutta silti tavaraa on kotona vähintään tuhatkertaisesti enemmän. Mitä sille voisi tehdä?

Luonto on opettanut minulle, miten pienistä asioista nautin – ilman suurta tavaramäärää ympärilläni. Kiipeämisen jälkeen avautuvasta maisemasta, kylmän veden virkistävästä voimasta tai yllättävästä kohtaamisesta pöllön kanssa. Ylimääräinen tavara kodissa tuntuu vähän samalta, kuin rinkassa turhaan painava kolmas varapaita tai vaelluksella lukematta jäänyt kirja. Se on vain turhaa painoa.

Kirjoitus on ensimmäinen osa tavarasuhdettani käsittelevää kirjoitussarjaa.

Teksti ja kuvat: Sonja Saloriutta

Kolme vaihtoehtoa rosollille

Perinteinen rosolli punajuurella värjätyn kermavaahdon kera on itselleni yksi jouluruokasuosikki. Punajuuri maistuu minulle ympäri vuoden kaikissa muodoissaan, porkkana taas on edullista ja helppoa valmistaa. Perinteiseen rosolliin kuuluvat sipuli, maustekurkut ja raaka omena eivät kuitenkaan ole perheessämme kaikkien suosikkeja tai aiheuttavat jopa allergiaa. Niinpä aloin miettiä vaihtoehtoja rosollille.

Pienten juureskuutioiden pilkkominen ei myöskään innostanut tänä vuonna, kun keittiössä pyörii 1,5-vuotias taapero ja ruuanlaiton haluaa olevan nopeaa. Niinpä ostin yhden laatikon kaupan valmista rosollia. Se jäi kuitenkin vielä avaamatta, kun vietimme joulua pienen lähipiirin kesken jo etukäteen aattoa edeltäneenä sunnuntaina. Sen verran hyviä olivat nämä vaihtoehtoiset tarjottavat, että muistin valmisrosollin vasta hyvän aikaa jo syötyämme! 🙂

Alkupalaleivillä porkkalaa ja sinimailasen ituja.

Tänä jouluna meidän perheessä valittiin jouluruokien joukosta jokaiselta jokin lempiruoka ja osa toteutettiin tutuista raaka-aineista, mutta meidän näköisenä versiona. Rosollin sijaan joulupöydästämme löytyi yrttimarinoituja shiitakesieniä, mausteisia pikkukurkkuja, itsekasvatettuja ituja ja savuaromilla marinoitua porkkalaa ruisnapeilla.

Sinimailasen ituja on helppo idättää itse. Niitä saa myös valmiina kaupasta.

Alkupalasyötävät tarjoiltiin omista kulhoistaan, jolloin maut eivät sekoitu (eli esimerkiksi maustekurkku ei ”pilaa” muita makuja sitä inhoavalle :D.)

Porkkalan valmistuksesta on vaivihkaa kehittynyt perheemme jouluperinne. Helppo ja nopea ohje porkkalan valmistukseen keittämällä löytyy blogistani, ja palasinpa ohjeeseen taas itsekin, kun valmistus tuli ajankohtaiseksi.

Porkkala kannattaa tehdä valmiiksi viimeistään tarjoilua edeltävänä päivänä, jolloin nestesavusta makunsa saava marinadi ehtii imeytyä ja tasaantua porkkalasiivuissa.

Porkkalaa voi tarjota sellaisenaan graavilohen tapaan ja ripotella pinnalle silputtua tilliä tai ruohosipulia. Tein tällä kertaa viiden hengen tarjoiltaviksi ruisnapit, jotka jokaisen oli helppo napata tarjottimelta.

Myös saaristolaisleipä toimii porkkalan kanssa herkullisena pohjana, mutta ruisnapeissa säästin leivän pilkkomisen vaivan – leipomisesta puhumattakaan.

Ruisnapit porkkalan, smetanan ja itujen kera (5 hengelle)

  • 15 kpl ruisnappeja
  • voita
  • muutama siivu valmista porkkalaa
  • 150 g smetanaa (tai vegaanista vastaavaa)
  • pieni nippu ruohosipulia silputtuna
  • sinimailasen ituja (idätettyjä tai kaupasta)

Silppua pieni nippu ruohosipulia veitsellä tai puhtailla keittiösaksilla. Sekoita purkillinen smetanaa ja ruohosipulisilppu kulhossa. Voitele ruisnapit sipaisulla voita. Laita päälle siivu porkkalaa. Nosta lusikalla porkkalan päälle nokare smetanaa ja lisää lopuksi idut. Valmista!

15 pientä alkupalaleipää riitti hyvin viidelle hengelle. Näiden maussa yhdistyi ihanasti savuinen porkkala, kermainen smetana, kesämuistoja tuova ruohosipuli ja raikkaat idut. Suutuntumassa oli sopivasti pehmeää ja rouskuvaa. Nam!

Porkkala on marinoitunut valmiiksi kannellisessa lasikulhossa.

Yrttimarinoituja shiitakesieniä

  • 150 g rasia shiitake-sieniä (nämä olivat vieläpä Luomua ja kotimaisia)
  • 2 vartta kevätsipulin versoja
  • 2 dl vettä
  • 1 dl hunaja-omenaviinietikkaa
  • 2 rkl juoksevaa hunajaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 10 kokonaista maustepippuria
  • 1 kokonainen tähtianis
  • 0,5 tl Ceylonin kanelia
  • (puhdas, kannellinen lasipurkki n. 0,5 L)

Hauduta siitakesieniä noin 5 minuuttia miedolla lämmöllä pannulla omassa liemessään. Sienet alkavat päästää nestettä pannulle, älä kaada sitä pois. Silppua kevätsipulin varret ja lisää ne pannulle. Hauduta vielä hetki, että sipulitkin kypsyvät kevyesti.

Tee mausteliemi pienessä kattilassa. Mittaa kattilaan vesi, omenaviinietikka, hunaja ja mausteet. Anna kiehahtaa ja nosta pois liedeltä.

Lusikoi sienet pannulta puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada kuuma mausteliemi päälle. Sulje kansi ja anna jäähtyä viileässä (talvella parveke tai takapiha toimii hyvin suljetussa astiassa olevien ruokien viilentämiseen ennen jääkaappiin laittoa.)

Siitakesienet kannattaa porkkalan tapaan valmistaa jo edellisenä päivänä ennen tarjoilua. Marinoidut siitakesienet säilyvät lasipurkissaan jääkaapissa etikkasäilykkeiden tapaan – elleivät tule syödyksi jo parissa päivässä. 🙂

Marinoidut siitakesienet kuvassa vaaleanpunaisessa kulhossa. Kaikki syötiin ennen paremman kuvan ottamista.

Siitakesienet saivat paljon kehuja vierailta. Perheessämme kaikki etikkaa sisältävät ruuat ovat mieheni inhokkeja, mutta taapero sen sijaan naposteli useamman sienen hyvällä ruokahalulla ja vei loput äidinkin lautaselta. Selvästi tuleva pikku-kulinaristi!

Sinimailasen idut säilyvät jääkapissa ihanan raikkaina muutaman päivän.

Tunnustaudun suorittajatyypiksi, joka helposti sortuu ajattelemaan, että kaikki joulupöydässä pitää tehdä itse – laatikoista salaatteihin ja pipareista torttuihin. Varsinkin nyt taaperon kanssa olen kuitenkin monessa kohdassa oikonut ja ostanut osan ruuista valmiina.

Porkkalaleipien ja shiitakesienten lisäksi pikkupurtavina oli kaupan valmiita minimaustekurkkuja sekä valmista sienisalaattia. Senkin olen useana vuonna tehnyt itse kangas- tai haaparouskuista, jotka olen itse kerännyt syksyllä ja säilönyt suolalla lasipurkkiin ja ja ja… Nyt oli valmissalaatti ja se oli oikein hyvää.

Suolasienistä tehty sienisalaatti on tullut itselleni savolaisesta ruokaperinteestä. Itä-Suomessa rouskuja on ilmeisesti kerätty aina paljon. Kangasrouskujen kerääminen syksyisin jäkälämattojen peittämistä mäntymetsistä on jäänyt mieleen omasta lapsuudesta.

Joulupöydän tarjoiluista haluan jakaa vielä muutaman vinkin, olipa pöydässä mitä tahansa:

  • Joka joulu ei tarvitse olla kaikkea kaikille. Valitse omat suosikit ja jätä laatikot kauppaan, jos kukaan ei erityisemmin ole niiden ystävä.
  • Kinkku ei ole pakollinen tarjottava, vaikka 75% suomalaisista kotitalouksista sen ostaakin. Meillä oli pääruokana nieriää, jonka savustin aivan tavallisessa sähköuunissa savustuspussissa.
  • Perunalaatikon voi korvata perunamuusilla tai -pyreellä, porkkanalaatikon höyrytetyillä porkkanoilla jne. Jouluisista raaka-aineista saa terveellisempiä versioita rasvaa ja kermaa sisältävistä laatikoista. Vaikka tietenkin jouluna on lupa herkutella!
  • Joulupöytään löytyy paljon valmiita tuotteita kaupasta. Ole armollinen itsellesi, äläkä yritä ehtiä tehdä kaikkea itse, jos elämäntilanne on muutenkin kiireinen. Joulu ei ole kilpailu.
  • Suunnittele ostokset ennen kauppaan menoa, laske suuntaa-antavat annoskoot, jos kestitset vieraita. Näin vältyt stressiltä pohtiessasi kaupassa, montako kiloa tarvitset perunoita ja vähennät myös tulevaa ruokahävikkiä.
  • Nauti ruuasta rauhassa ja tee ruokahetkestä läsnäolon hetki koko perheelle. <3

Toivottavasti näistä resepteistä löytyy uusia makuja joulupöytään tai miksei joulun jälkeenkin kokeiltavaksi. Palaan vielä ennen joulua täydellisen piparikuorrutteen ohjeella!

Jouluisia kokkaushetkiä toivottaen,

-Sonja

OHJE: Porkkalan valmistus keittämällä

Porkkala tai porkkanalohi on muutamassa vuodessa vakiinnuttanut paikkansa ainakin vegaanien joulupöydässä. Tämä kirjaimellisesti porkkanasta valmistettava ruokalaji muistuttaa niin maultaan, suutuntumaltaan kuin ulkonäöltäänkin erehdyttävästi savustettua graavilohta – ja makukokemus onkin melko hämmentävä!

Read More

Pieni päivänsäde

Kevätillan täyttävät punarinnan heleät säkeet ja kyyhkyjen kuhertelu pihakoivussa. Kuopsuttelen multaa omalla pihallamme Ristinummella ja mieleni valtaa kiitollisuus omaa arkea kohtaan. Juuri nyt kaikki tuntuu mahdolliselta, vaikka kaikki on epävarmaa ja tuntematonta.

Read More

Taitohelmarin Sonjan 3 tärkeintä arvoa ja haave paremmasta arjesta

Eräänä keskiviikkoaamuna istuin kesähuvilamme keittiössä höyryävä kahvikuppi edessäni. Oli vappupäivä ja tämän yrittäjän miniloman ensimmäinen vapaa. Istuin siinä ja mietin, mitä kaikkea arjessani tällä hetkellä onkaan hyvin. Oma matkani yrittäjäksi oli useiden elämässäni tapahtuneiden asioiden summa. Listasin 3 tärkeintä arvoani ja vähän ajatuksiani niiden taustalla.

Read More

Viikon ruokien valmistus kotonasi – arjen luksusta

Haluaisitko tulla kotiin, jossa ovella tulee vastaan valmiin ruuan tuoksu?

Tällä ajatuksella lähdin jakamaan tietoa Taitohelmarin emäntäpalvelusta vuoden 2018 alussa. Kotipalvelu, ruoka-apu, kotiapu tai muut vastaavat hakusanat kyllä tuovat osumia googlaillessa, mutta aivan vastaavaa palvelua en ole vielä itsekään löytänyt. Emäntäpalvelu oli aluksi työnimi, mutta alkoi lopulta kuulostaa sopivalta minulle.

Read More