Taitohelmarin alku

kategoria: Yleinen | 12

Taitohelmari syntyi pitkän hauduttelun jälkeen, mutta kuitenkin sattumalta. Rakkaudesta opettamiseen, uuden oppimiseen, luovuuden ja innostuksen jakamiseen.

Halusin saada työn, jossa voisin yhdistää kaiken osaamani, tehdä töitä sopivasti kotona, luonnossa ja ihmisten kanssa. Kuulostaako aivan utopistiselta?

Myönnetään, kyllähän se vähän kuulostaa. Toivottavasti tarinani inspiroi muitakin pohtimaan, mikä merkitys työllä on omassa elämässä, ja onko se sellaista kuin toivoisi.

 

Olen opiskellut Helsingin yliopistossa kemiaa, biologiaa ja opettajan pedagogiset opinnot. Jossain vaiheessa opettajaopintojani huomasin pohtivani usein seuraavaa: Missä voisin opettaa, jos en opettaisikaan koulussa? 

Aloin listata asioita, joita osaan ja joissa olen erityisen hyvä. Osa näistä asioista on ollut itsellenikin joskus uusia, nyt lähes itsestäänselvyyksiä. Käsillä tekeminen on kiinnostanut aina, retkeilyn löysin tosissaan vuoden 2010 aikana.

Voisiko kädentaitojen ja retkeilyn yhdistäminen toimia yrityksenä? Päätin, että kyllä voi – ja Taitohelmari oli syntynyt.

 

Opettaminen

Olen opettanut ainakin vuodesta 2006. Kouluissa, luontoleireillä, lukiossa, tanssitunneilla ja lukemattomissa muissa yhteyksissä. Itselleni monet merkitykselliset ihmiset ovat olleet hyviä opettajia, ja toivon itsekin olevani sellainen.

Mutta oli aika, kun en todellakaan voinut kuvitella jonain päivänä opiskelevani opettajaksi. Olin äärimmäisen ujo, esiintymisjännittäjä, ikuinen pohdiskelija, hiljainen tyttö. Myöhemmin olen löytänyt sanoja, joihin voin ainakin osittain samaistua: introvertti, erityisherkkä. Miten minusta sitten tuli yrittäjä ja Taitohelmarin perustaja?

Kun perustin Taitohelmarin marraskuussa 2017, jouduin itsekin pohtimaan mistä into perustaa oma yritys oli peräisin. Siispä listasin muutamia elämäntapahtumia, joiden katson vieneeni minua tähän suuntaan jo vuosia sitten.

 

Vaellus

Kesällä 2010 osallistuin ensimmäiselle vaellukselleni, joka oli Luonto-Liiton järjestämä vaelluskurssi. Mahduin mukaan peruutuspaikalle, vain muutama päivä ennen lähtöä. Ennen sitä olin ajatellut, että kaikki vaeltajat ovat huippukuntoisia vuorikiipeilijöitä (itse en siis ole, katso kuvat), joilla on viimeisen päälle varusteet ja vähintään duracell-pupun vauhti. Pois tieltä risut ja männyn kävyt! Onneksi muuta kautta tuttu kurssin vetäjä sai hetkeksi epäilemään omia ennakkoluulojani ja uskaltauduin ilmoittautumaan kurssille.

Viikon aikana opin suunnistusta, tulentekoa, majoittumista, suokasveja ja sen miltä näyttää vanha luonnontilainen metsä. Selvisin myös yhdestä epäonnisesta maa-ampiaisten hyökkäyksestä… Lumouduin kulkemisesta polkujen ulkopuolella, mustikoista ja vadelmista, retkipäivien toistuvista rutiineista. Olin myyty, tätä lisää!

Luonnossa kiinnostuin myös valokuvauksesta aivan uudella tavalla. Hienojen hetkien tallentaminen on haastavaa, mutta onnistuneiden kuvien saaminen sitäkin palkitsevampaa. Jos kerran suuntaan retkeni kaikkein hienoimpiin paikkoihin Suomen luonnossa, miksi jättäisin kameran kotiin? En ole vielä keksinyt syytä.

Uupumus

Työuupumus, burnout. Keskivaikea masennus. Nuo sanat marraskuussa 2016 työterveyslääkärin vastaanotolla olivat ennen kaikkea helpotus. Olin sinnitellyt, jaksanut ja lopulta uupunut työn, opiskelun ja ylipäätään elämän ristipaineessa huomaamattani niin pahasti, että koin olevani umpikujassa. Elämä tuntui vilisevän ohitseni pikakelauksella, ja itse olin kuin vajoamassa vaikeakulkuiseen suohon, johon saappaani tarrautuivat tiukemmin kiinni jokaisella askeleella.

Hain ja sain apua, ja alkoi toipuminen jonka kestosta minulla ei ollut aavistustakaan. Voisinko vielä joskus palata töihin? Menisikö siihen kuukausia, vuosia?

Tekisi mieleni kertoa aiheesta lisää, mutta tämä kirjoitus ei siihen riitä alkuunkaan. Kirjoittaisin, koska itselleni on ollut suunnattomasti apua saada tietää, etten ole ainoa uupumuksen kanssa paininut. Kirjoittaisin kertoakseni, että kyllä se siitä, vaikka minustakaan ei todellakaan tuntunut siltä.

Kun nyt katson ajassa vuoden verran taaksepäin, tuntuu uskomattomalta olla tässä. Olen vuoden aikana toteuttanut monta pitkäaikaista haavettani, täysin itsestäni löytyneen rohkeuden voimin.

Uupumuksen kokeminen laittoi todella pohtimaan elämääni ja sitä miten haluan sen käyttää. Tajusin, että olin oikeastaan koko elämäni odottanut, että joku tulee kertomaan minulle, mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi. Kun tajusin, ettei kukaan tule, aloin ottaa ohjat omiin käsiini.

Tätä aihetta tulen varmasti käsittelemään blogissani vielä useasti. Toivottavasti siitä on sinulle apua.

Taito

Taito kuvaa kaikkia niitä taitoja, joita kurssieni kautta haluan opettaa myös sinulle. Erätaidot ja kädentaidot kulkevat sulassa sovussa omassa arjessani ja elämäntavassani.

Merkittävä askel kohti uusien taitojen opettelua oli satavuotiaan hirsitalon ostaminen huhtikuussa 2017. Vanhan talon parissa puuhailu on opettavaista – joka päivä tulee vastaan uusia mahdollisuuksia hyödyntää kädentaitoja.

Mitä en vielä osaa, sen voi opetella. Mitä ei voi itse tehdä, sitä ei tarvitse. Tai no, ainakin hieman kärjistettynä.

Taito on myös kohdata ihmisiä, kuunnella, soveltaa oppimaansa ja innostaa. Ja vuolla kiehisiä tai sytyttää tulet kosteista puista!

Helmari

Helmari on lempinimi helmipöllölle, jonka kohtaaminen on sykähdyttänyt minua öisessä metsässä.

[googlaa tässä välissä hakusanoilla helmipöllön poikanen]

Helmipöllö viihtyy erityisesti vanhoissa metsissä, kuten minäkin. Halusin yritykseni nimeen ehdottomasti jonkin viittauksen pöllöön ja Taitohelmarista tuli kyllä aika söpö nimi!

Unelma

Haluan omalla esimerkilläni osoittaa, että merkityksellistä ja antoisaa elämää voi elää monella eri tavalla. Menestys tarkoittaa minulle itse rakennettua onnellisuutta ja aikaa tärkeille asioille.

Lähdin yrittäjäksi kuin pöntöstä hyppäävä telkänpoika. Yrittäjyys voi olla muutakin kuin ainaisen taloudellisen kasvun tavoittelua ja kellon ympäri työskentelyä. Toivoisin näkeväni maailman, jossa yrittäjinä toimii kasvava joukko itseni kaltaisia nuoria aikuisia, joille luonnon ja ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin raha.

Lopuksi

Luovuus kumpuaa siitä, että antaa itselleen aikaa vain olla ja kuunnella helmikuisessa metsässä tiaisten sirkutusta, jossa on jo varovainen lupaus keväästä. Ihmetellä kotipihalla risteäviä eläinten jälkiä ja kuvitella, miltä näyttäisi jos niiden jättäjät tulisivat kaikki samalla kertaa näkyviin. Sen jälkeen voi istua alas ja alkaa tehdä, tehdä, tehdä – mitä kädet tänään tahtovatkaan.

Tervetuloa kulkemaan jännittäviä polkuja Taitohelmarin matkassa!

Sonja

12 Responses

  1. Leena N

    Vau, miten huikean hyvä teksti! Olen jo itse päässyt kokemaan, miten hyvä ja maltillinen opettaja olet, kiitos!

    • Sonja

      Kiitos Leena! 🙂 Toivottavasti nähdään pian!

  2. Päivi

    Mitä muuta tähän voi kommentoida kuin Sonja <3 Suurinta onnea sinulle!

  3. Erja Mähönen

    Sonja, kirjoitat viehättävän sujuvasti. Avoimuus, suoruus, aitous välittyy mukavalla tavalla. Toivon sinulle eläväisiä ja innostavia päiviä, älä innostuksen vallassa rohmua liikaa hommia, vaan sillee sopivasti <3

    • Sonja

      Kiitos Erja! Kirjoittaminen on ollut aina luonteva tapa ilmaista itseäni ja aion tuoda sitä jatkossakin esille täällä blogissa. 🙂

    • Sonja

      Voi kiitos Tarja! Onnea tarvitaan aina, tahtotilan ja päättäväisyyden tueksi. <3

  4. Milla A.

    Ihana idea perustaa tällainen yritys. Tsemppiä yrittämiseen ja kaikkea hyvää! <3

    • Sonja

      Kiitos! 🙂 En olisi itsekään vielä joku aika sitten uskonut, että perustan vielä yrityksen!

Jätä kommentti