Joskus on mentävä omaa latua

kategoria: Yleinen | 2

Selailin tänään koneeltani viime vuosien valokuvasatoa ja muistelin monia upeita retkiä. Yksi ehdottomia top 5-kokemuksia kaikista retkistäni on ollut maaliskuun 2016 lopulla tekemämme hiihtovaellus Ounastunturin maisemiin. Niiden kuvien joukosta löytyi myös tämä, joka toi heti mieleen sopivan kuvatekstin: Joskus on mentävä omaa latua.

Taitohelmarin alkutaival ja oma heittäytymiseni yrittäjäksi on ollut juuri sitä. Oman ladun kulkemista. Monet ovat ihmetelleen rohkeuttani tai kauhistelleet, miten epävarmaa yrittäjän taloudellinen selviäminen onkaan tässä maailmassa. Monet kommentoineista eivät ole itse toimineet päivääkään yrittäjänä. Ihmisen pitäisi kuulemma elää yhteiskunnan ja muiden ihmisten odotusten mukaan, sellaista elämää jota sanotaan normaaliksi. Mikä on normaalia? Itse ajattelen, että jokainen elämä on erityinen, eikä yhtä oikeaa ja normaalia tapaa ole elää tai yrittää.

Tuolla Ounastunturin reissulla laskin ensimmäistä kertaa metsäsuksilla mäkeä tunturissa. Ja oli muuten hauskaa! Vaikka hieman hirvitti laskea rinkka selässä, niin lasku tuntui palkinnolta, kun ensin oli kiivennyt ylös. Ja eipähän ollut puita näköpiirissä, joten ohjatakaan ei tarvinnut osata.

Välillä ei nähnyt ympärillään mitään muuta kuin valkoista. Tunturin ja taivaan raja katosi, ja tuntui kuin olisimme leijailleet jossain reunattomassa ja äärettömässä tyhjyydessä. Kun jossain kaukana alkoi piirtyä yksinäisen männyn käppyräinen runko tai taivaalla vilahti kaistale sinistä, saattoi taas sijoittaa itsensä maan pinnalle.

Oman ladun kulkeminen. Valmiilla ladulla meno on toki helppoa, mutta välillä vauhti voi käydä liiankin kovaksi valmiilla uralla. Umpihangessa tarpominen onkin siksi paljon mielenkiintoisempaa ja joskus se hankikin kantaa!

Valmista latua ja helppoutta on turha odottaa, kun lähtee yrittäjäksi ns. pystymetsästä. Itse en kuitenkaan nähnyt enää muuta vaihtoehtoa, vaan kaipasin elämälleni muutosta nimenomaan työn osalta. Kun vaakakupissa on oma (mielen)terveys, oli pakko pysähtyä ja päättää hypätä siitä kuuluisasta oravanpyörästä tekemään jotain muuta.

Kun itse saa päättää milloin ja miten työtään tekee, voi myös aidosti olla tekemisistään ylpeä. Kuten silloinkin, kun on juuri saanut teltan pystytettyä avotunturiin suhteellisen kovassa tuulessa ja näyttää untuvatakissaan joltain avaruuspallolta! 😀

Niinä hetkinä, kun väsyttää ja hirvittää koko yrittäjyys, muistutan itselleni miksi olen tehnyt tämän valinnan. ”Normaali” päivätyö ei ole koskaan tuntunut omalta enkä osaa tällä hetkellä kuvitella työpaikkaa, jossa pääsisin toteuttamaan niin luovaa kuin teknistä puoltanikin.

Taitohelmarissa yhdistyy minulle moni rakas asia, jotka ovat jo ennen yrittäjäksi ryhtymistä pitäneet minut järjissäni.

Kun tänään käyn nukkumaan, olen ylpeä, että uskalsin lähteä tekemään omaa latua.

Ihanaa viikonloppua,
Sonja

2 Responses

  1. Elina

    Moi, Sonja!

    Tulin lukemaan tarinasi Facebookin kautta. Hienoa, että uskalsit lähteä seuraamaan omaa tietäsi! Luulenpa, että muita vaihtoehtoja ei sinulle enää jäänyt mikäli olit jo päättänyt työn olevan sinun hallinnassasi eikä päinvastoin. Saat tuntea siitä ylpeyttä!

    Näistä tunturikuvista mulle tulee mieleen oma hiihtovaellukseni. Siitä on aikaa reilusti toistakymmentä vuotta, silti se on mieleenpainuvimpia kokemuksia elämässäni. Luonnon armoilla väkisinkin nöyrtyy ja sitä seuraamalla moni arkipäivän asia solahtaa omaan mittakaavaansa. Tähän samaan tunteeseen pääsen vielä katosellessani tähtikirkasta taivasta.

    Oman ladun kulkeminen on toki välillä raskasta ja alamäissä alkaa päätä huimata kun taidot on edelleen siellä pystymetsässä 😀 Onneksi taidot on hiottavissa ja viimeistään erehdyksisä oppii!

    • Sonja

      Kiitos kun kävit lukemassa ja kommentoimassa! <3 Tällä hetkellä tuntuu, että jokainen päivä opin jotain uutta ja myös mielenkiinto oppimiseen on palannut. Ihanaa kevättä sinulle, tervetuloa myös vaelluksilleni saamaan tuoreita luontomuistoja. 🙂

Jätä kommentti