Elämyksiä pöllöretkellä

kategoria: Retket | 1

Maaliskuun 11. päivän ilta on vasta hämärtymässä, Kuu nousee punertavalle taivaalle. Päivä on ollut tyyni ja aurinkoinen, joten ilta olisi suotuisa pöllöjen kuulemiseen.

Jäämme bussista Vihdintien ja Lakistontien risteyksessä Takkulan pysäkillä. Kävelemme tienpiennarta, missä autot hurahtavat ohi ikävän läheltä. Onneksi vilkkaammin liikennöity tienpätkä päättyy pian, ja mutkitteleva reitti kaartuu peltomaiseman keskelle. Yli-Takkulan tilan pihamaan poikki kulkeva reitti johtaa Saarijärven rantaan.

Itselleni siirtymä jalkaisin pysäkiltä metsäreitille kuvaa hyvin ajattelutapaani retkistä. Moniin upeisiin retkikohteisiin pääsee helposti julkisilla. Samalla kun muutaman kilometrin kävelymatkalla karistaa kaupungin tomut kengistään, ehtii myös mieli siirtyä paremmin retkitunnelmaan ja vastaanottamaan tämänkertaiset kokemukset.

Lähdimme tänään yöretkelle toiveissamme kuulla pöllöjen soidinhuhuilua täysikuun valossa. Saarijärven rannassa ihailemme auringonlaskua ja suuntaamme Nuuksion metsiin.

Viime jouluna annoin ystävälleni itsetehdyn lahjakortin, joka oikeuttaisi yhteen päiväretkeen ja yhteen yön yli kestävään retkeen. Lahjakorttiin sisältyi retkiopastuksen ja seuran lisäksi tarvittavat lainavarusteet, kartat ja tietysti sopivaa evästä. Tällaisten kekseliäiden lahjojen miettiminen on itselleni mieluisaa puuhaa, eikä tule täytettyä omia tai muiden nurkkia turhalla tavaralla.

Yhtenä retkivaihtoehtona kortissa oli pöllöretki, joten heti kun kuulin kevättalven ensimmäisistä pöllöhavainnoista, aloin suunnitella sopivaa ajankohtaa ja paikkaa retkelle. Varauduin myös siihen, että yhtään pöllöä ei näy eikä kuulu. Onneksi talvinen metsä ja täysikuu olivat tänä iltana jo olleet retkelle lähtemisen arvoisia.

Kuljemme metsän puolella kiemurtelevaa polkua, josta on näkymä kuun valaisemalle jäälle. Silmä on tottunut hämärään eikä otsalamppuja tarvitse vielä sytyttää. Jäämme korkean kallion reunalle lukemaan karttaa ja pohtimaan reittivaihtoehtoja. Jäällä risteilee hiihtäjien, eläinten ja ulkoilijoiden jälkiä. Silti hämärässä epäröimme oikaisua jään poikki vastarannalle.

Kun muovitaskussa oleva karttamme lipeää kädestä ja liukuu rinnettä alas, ei auta muu kuin etsiä laskeutumisreitti järvelle.

Jää kantaa. Päivällä auringon sulattamaan pintaan painautuneet kengänjäljet ovat jäätyneet muotoonsa ja lähdemme seuraamaan niitä.

Kuu on noussut vaivihkaa takanamme ja kurkistaa nyt puiden välistä. Jalustalta saan valotettua kuun ja maiseman samaan kuvaan, vaikka alkaa olla jo melkein liian pimeää. Kuun valo on uskomattoman kirkas, ja lumi heijastaa vielä valoa takaisin. Rannalla seisovat männyt heittävät varjoja jäälle.

Aurinko on laskenut tunti sitten, mutta kuun valaisemalla jäällä näkee aivan hyvin taittaa matkaa. Pilkkijöiden tekemät avannot ovat jäätyneet umpeen.

Pysähdymme välillä kuuntelemaan, josko jostain kuuluisi pöllöjen huhuilua. On hiljaista. Välillä säpsähdämme omaa varjoa, joka seuraa valaistussa metsässä.

Joku muukin on kävellyt suunnittelemaamme suuntaan. Reittiämme metsässä helpottavat valmiit jalanjäljet, lunta on paikoitellen kymmeniä senttejä. Välillä on tarkistettava kompassista, että suunta pysyy oikeana. Kertaan ystävälleni samalla suunnan ottamisen alkeet.

Viimein tunnistan tutun rannan. Lumen alle jääneet suopursujen oksat rasahtelevat askelten alla ja vapauttavat tuoksuaan pakkasen raikastamaan ilmaan.

Laskemme päivärinkat selästämme, ja silloin kuulen sen vastarannalta. Pu-pu-pu-pu-pu-pu-pu. Pu-pu-pu-pu-pu-pu-pu. Helmipöllö!

En olisi voinut kuvitella, että retkemme saa näin onnistuneen lopun. Itseäni ilahduttaa erityisesti se, että olen kuullut helmipöllön täsmälleen samalla paikalla osallistuessani Nuuksion järviylängön lintulaskentoihin kaksi vuotta sitten. Onkohan sama helmari edelleen reviirillä?

Otan kuvan helmipöllön kotimetsästä. On upeaa, että näin läheltä pääkaupunkia löytyy sille sopivia paikkoja.

Lämmitämme retkikeittimellä keltajuurikeittoa ja sämpylöitä, jälkiruuaksi on pikkupullia, tekemiäni maapähkinävoi-myslipatukoita ja kahvia. Retki on ollut täydellisen onnistunut ja nautimme eväitä tyytyväisenä, helmipöllön vaimea puputus taustalla.

Kuu valaisee leiripaikan, mutta paikallaan istuminen saa kylmän hiipimään takin läpi. Tunnin tauon jälkeen pakkaamme tavaramme, helmipöllökin on hiljentynyt tai siirtynyt kauemmas. Paluureitillä uskallamme oikaista kaikkien lampien ja järvien kautta, sillä jääpeite on todettu kestäväksi.

Uneliaana bussissa olo on epätodellinen. Olen kiitollinen, että pääsimme nauttimaan talvisesta metsästä, täysikuusta ja saimme vielä seuraa helmipöllöstä.

Haluatko lähteä kanssani pöllöretkelle? Katso kurssit ja retket Taitohelmarin verkkokaupasta. 🙂

  1. Ritva

    Ihana tarina ja ihanat kuvat. Hieno olisi päästä samanlaiselle retkelle. Koska järjestät seuraavan kerran ?

Jätä kommentti